Minun surprenant Paris2019-10-13T23:13:29+03:00Blog Integration Feed Generatorhttps://likecarrie.vuodatus.net/likecarriehttps://likecarrie.vuodatus.net/<![CDATA[Aina on unelmia]]>
Mitä tässä enää sanoisi? Varmaan, että viimeiset sanat tulevat tässä. Kun astun ulos Rissalan lentokentältä puhtaaseen, raittiiseen Suomen ilmaan ja kun paukautan auton oven kiinni kotipihassa, olen virallisesti päättänyt tämän reissun. Toki hieman koukeroita voivat tuoda matkatavarat, joiden kohtalosta en ole tietoinen. Ovatko ne edelleen Kööpenhaminassa, etsien kyytiä Suomeen ja Kuopioon vai ovatko ne jo jossain täällä kylmässä Helsingissä, odottamassa pääsevänsä siihen koneeseen, joka vie minut takaisin Kuopioon, takaisin kotiin. Niin kauan kuin en näe laukkua, en ole varma. Toivon sen kuitenkin olevan siellä missä pitääkin, nimittäin kello puoli kuuden jälkeen illalla Rissalan lentokentän hihnalla valmiina tulemaan kanssasi kotiin. Oli muuten yllättävää, että pystyin matkustamaan niin vähällä painolla kuin matkustin: tullessa 19 kiloa sekä käsimatkatavarana ollut kannettava ja palatessa 22 kiloa sekä käsimatkatavarat, joiden paino oli varmasti lähemmäs, jos ei jopa yli 10 kiloa. Mutta tästä vaikenemme.
Vaikka tänään unet jäivät siihen kolmeen tuntiin, en koe itseäni väsyneeksi. Into ja onni kotiinpääsystä pitävät minut vahvasti hereillä ja ramaisu tulee varmasti vasta tulevalla viikolla, pikkujouluissa tai kesken joulusiivouksen.
Suun haavauma muistuttaa edelleen olemassaolostaan, mutta olen toiveikas: olen viimein Suomessa, kotona, hoidossa, johon tiedän ja koen voivani luottaa, enemmän kuin arvoasteikolla ylempänä olevaan Ranskan terveyshuoltoon. Toivon kuitenkin sen paranevan kahdessa viikossa, sillä onhan edessä vuoden tärkein: jouluateria, suklaakonvehdit, tortut ja piparit.
Oli onni, että viereeni sattui oman maan kansalainen, tuntematon henkilö, jonka kanssa puhuimme kuitenkin samaa kieltä. Se helpotti sitä pienen pakokauhun hetkeä, jonka koin Kööpenhaminassa, kun tuli kiire ja lentokone lähti odottamatta. Mutta suomalaisuus yhdistää, niin Ranskassa olevien suomalaisten au pairien kesken kuin samalle lennolle sattuvan au pairin sekä vaihto-oppilaan sählätessä.
Mutta pääasia on, että olen viimein Suomessa. Koputan puuta kolmesti sanoessani tämän, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos kone tippuukin Kallaveteen ja siihen loppuu matka. *kopkopkop* Mutta olen Suomessa.
Mitä opin tällä matkalla? Laittamaan yksinkertaisia, herkullisia pastaruokia, ymmärtämään sen, että Ranskassa sukkaa kaikki (paitsi aluejako sekä metrot, joilla pääsee kaikkialle), että Suomi on maista rakkain ja salmiakki on maailman parasta karkkia? Että sairastut silloin, kun sinulla ei ole matkavakuutusta tai et ole kotimaassa? Vaiko sen, että elämä eri puolilla maailmaa on niin erilaista, että tällaisten listausten teko on aivan turhaa ajanhukkaa? Ehkä tärkeimpänä oppinani sain sen, että elämä on elämistä varten ja so it be. Piste.
Jälkeen: Laukku tuli Kuopiossa ja nyt olen kotona. Olotila on epätodellinen, mutta onnellinen. Ei enää lähtöä. Älä kuitenkaan unohda elämääni, vaan vaihda kanavaa : n puolelle. Kiitos kun olitte au pair elämässäni mukana, nyt au revoir. mon cheries!
]]>2007-12-14T21:53:00+02:002019-10-13T23:12:44+03:00https://likecarrie.vuodatus.net/lue/2007/12/aina-on-unelmialikecarriehttps://likecarrie.vuodatus.net/<![CDATA[Omistettu au paireille ja au pairiudelle]]>
Seuraavan tekstin haluan omistaa niille kaikille muille au pair tytöille, joiden kanssa sain viettää suunnattoman hauskat neljä kuukautta Pariisissa. Kun palaan tänne keväällä, en enää ole au pair, olen entinen au pair, muttei se nyt tarkoita, ettenkö olisi innokkaasti rynnimässä seuraanne.
Kun tulin Ranskaan, pelkäsin, että entäs jos en saa itselleni täältä kavereita. En osaa kieltä, nettikin oikkuili ja minä en tuntenut maata yhtään niin, että olisin voinut lähteä kiertelemään. Sitä paitsi, olisi ollut liian epätodennäköistä, että olisin törmännyt yhteenkään suomalaiseen auppariin täällä ollessani. Mutta onneksi minun ei tarvinnut pelätä, sillä kun sain yhden au pairin numeron, tapasin joukon muita, mahtavia tyyppejä. Kaikki. Ja jokainen mahtava tyyppi tunsi jonkun toisen mahtavan tyypin, joka esiteltiin joukkoon ja taas tuli uusia. Ja pian huomasin, että hupsis, meitä on melkein parikymmentä. Joukossa tietenkin klikkiytyy: toisten kanssa tulee vietettyä enenmmän aikaa, ne, joilla on enemmän yhteistä, menevät ja kulkevat enemmän yhdessä. Minäkin tutustuin kolmeen ihanaan au pairiin, joista yksi kyllä viettää tällä hetkellä aikaansa Genevessä. Kahden muun kanssa .. no, toivon, että ensi syksynä vaikutamme kaikki samassa opiskelukaupungissa viettäen iltojamme pelaten Star Wars Monopolia sekä Treffejä, syöden ihanan lihottavia leivoksia (minä tuon ensimmäiset, kiitokseksi kun pelastitte minut silloin eräänä sunnuntaina niillä suklaaunelmilla) ja juodaan teetä sekä kahvia. Ja sitten lifataan Venäjälle, dada.
Kun lähden huomenna, jään kaipaamaan tätä kaupunkia ja sen ihmisiä. Sitä meidän suomalaista henkeä, jota me au pairit olemme täällä vaalineet. Mutta onneksi tietotekniikka on ihmeellinen ja kuka tietää, ehkä Suomessa vielä tapaan osan kanssa. Kiitos teille kaikille, minulla oli tosi huippua ja hei, muistakaa naamakirja sekä MSN. Ja kaikki yhteiset valokuvat ja hetket.
Ylihuomenna tähän aikaan olen jo Suomessa. Poistun Ranskasta klo 7.00 paikallista aikaa enkä tiedä, palaanko. Toivoisin pääseväni käymään täällä keväällä, mutta au pairiksi en enää palaa. Vaikka pitkään koetinkin taistella vastaan, asuu Ranska nyt tavallaan sydämessäni. Kerran pariisitar, aina pariisitar.
Ei taida olla mitään sellaista, jota en olisi ehtinyt täällä ollessani katsoa. Tänään koin viimein Disneyland Resort Parisin seläntakaa hyökkäävän, päällän minua telovan joulupukkiasuisen Hessun. Gad daam, kyllä se löi laudalta kuudennen luokan vessahyökkäykset ja säikäytti pahasti. Ja minä vain yritin lukea tekstiviestiä. Siis jatkossa sinne menijät, varokaa hassua Hessua. Ehkä Eiffelin olisin tahtonut nähdä huipulta, mutta se on sitten niitä kevään hommia.
Miestä ei lähtenyt mukaan muttei se ollut haussakaan. Olihan näiden kanssa hauska flirttailla, mutta kyllä se siihen saa jäädä. Tahdon suomalaisen miehen, ei mitään ärrän kierrittäjiä.
Sitten hauskoja asioita: kuinka moni on bongannut ärrävikaisen ranskalaisen? Jos ette vielä, niin odottakaa vaan, se kuulostaa ihanalta. Myös Maija Poppailemaan täällä pääsee, ostakaa vain huono sateenvarjo ja toivokaa tuulista sadesäätä, varmasti lähtee. ]]>2007-12-12T22:46:00+02:002019-10-13T23:12:49+03:00https://likecarrie.vuodatus.net/lue/2007/12/viimeiset-sekunnitlikecarriehttps://likecarrie.vuodatus.net/<![CDATA[Oi maani Suomi]]>
Minua itkettää. Itkettää kaipuu takaisin Suomeen. Hassua, että se tulee tässä vaiheessa, kun lopulliseen kotiinpaluuseen on enää vajaa viikko aikaa. Laukaisevana tekijänä oli melko varmasti viime torstaina vietetty itsenäisyyspäivä. Mikä on sellainen itsenäisyyspäivä, jota ei saa edes viettää siellä, minne kuuluu? Minun itsenäisyyspäiväni oli 16,5 tuntia töitä ja aktiivista lööppilehtien päivitystä. Kun kävin ulkona koettaessa selvittää päätäni tuona iltana, meinasi päästä itku: lämpöinen tuuli puhalsi kasvoille ja taivaalle heijastuivat Pariisiin miljoonat valot, jotka saivat taivaan näyttämään punaiselta, ei tummalta ja tähtiseltä. Silloin tuli sellainen Suomi-olo, rakas Suomi. Miten kaikki oli niin erilaillla vuosi sitten? Katsoin Linnan juhlia kotona perheen kanssa, söin suklaakonvehteja ja join glögiä. Ei ollut vielä tietoa tulevasta keväästä, kirjoituksista, lakkiaisista, au pair kuukausista ja perheen hajoamista. Kaikki oli vielä koossa.
Tänään oli elämäni hauskin, joskin viimeinen lauantai Pariisissa vuonna 2007. Ehkä palaan tänne ainakin käymään vuonna 2008, se on vakaa toiveeni. Mutta lauantaista. Suomilauluja ryhmässä metrolinjoilla yhdeksän ja viisi ja lisää lauluja sekä tanssia pienellä laivalla Suomijuhlien merkeissä. Oli kotimainen olo. Kun koko laiva lauloi Maamme laulua ja jonka perään soitettiin Finlandia, melkein itkin. Kotimaa!
Pariissa olen enää viisi täyttä päivää ja muutaman tunnin kuudentena. Sitten palaan sinne, minne kuuluun. Palaan kotiin. Mutta sitä ennen, tulkoon paljon lisää surprenant Paris kokemuksia. ]]>2007-12-09T01:25:00+02:002019-10-13T23:12:51+03:00https://likecarrie.vuodatus.net/lue/2007/12/oi-maani-suomilikecarriehttps://likecarrie.vuodatus.net/<![CDATA[näätkö kaksi yöperhosta, hämähäkin verkossa]]>
Minä en näe, sillä silmäni ovat suljetut. Olen sellainen ,että menen tuttuun ja en osaa etsiä uutta. En jaksa nähdä kaikkea sitä mielenkiintoista, hassua ja outoa, jota ympärilläni on. Elän jossain toisessa todellisuudessa, sairaassa sellaisessa. Ei tällaisessa elämässä ole järkeä, se lamaa, salpaa, sattuu, tekee pipiä. Minä olen hassu tyttö.
Se päivän runollisesta osuudesta. Hassua, miten paljon suunnitelmat muuttuvat. Luin vanhoja merkitöjäni tässä blogissa. Miten nuo ovat muuttuneet. Miten en osaa edelleenkään ranskan kielioppia, miten tullimiehet ovat olleet ihan kivoja, miten baarien makuun pääseminen vei yli kuukauden, miten miesten makuun ei ole vielä päästy ja miten sitä tuli jo käytyä Suomessa. Ja miten kaikki jää sitten neljään kuukauteen. Niin, nyt se on sanottu ääneen. Kirjoitettu mustalla valkoiselle. Osin se on tulos omien valintojeni mutta syy ei ole täysin minussa, paitsi ehkä tekosyy itselleni. Toisaalta en näe mitään järkevää syytä palata, mutta sitten ... miksi jäädä, kun siellä kaikki on niin tuttua, lämmintä, helpompaa kenties? Siellä missä on koti. Vai onko se enää sitten koti, kun joku puuttuu? Se on rikkonainen koti, eropesäke. Sinne minä palaan, siihen elämään jota suunnitelin elokuussa. Luovuttajameininki, siltä tässä tuntuu. Mutta silti ei tunnu. Se on koettu, se on nähty ja aina, aina voi palata. ]]>2007-11-26T02:57:00+02:002019-10-13T23:12:53+03:00https://likecarrie.vuodatus.net/lue/2007/11/naatko-kaksi-yoperhosta-hamahakin-verkossalikecarriehttps://likecarrie.vuodatus.net/<![CDATA[Reality bites]]>
Kaikilla meillä on kuvitelmia siitä, millaista on olla au pair. Kuvitelmat käsittelevät yleensä asuntoa, jossa asut, lapsia, joita hoidat tai kaupunkia, jossa työskentelet. Minulla oli ... monelaisia uskomuksia, jotka nyttemin ovat osoittautuneet erittäin epätosiksi. Leikitään hetki faktaa vai fiktiota. VAROITUS: Seuraavat tekstipätkät sisältävät tiukkaa faktaa siitä, millaista au pairin elämä todella on ja se voi aiheuttaa sinulle omantunnontuksia, haaveiden kaatumista, vatsakippurassanauramista tai ykäämistä. Ei suositella au pairvanhemmille, au pairiksi haaveileville, sydänsairailla, heikkohermoisille, huumorintajuttomille tai sellaisille, jotka eivät ymmärrä sanan sarkasmi merkitystä.
Fiktio: Työnnän lastenrattaita kauniissa syysilmassa: aurinko paistaa, lapsi syödä mutustaa kärryissään tyytyväisenä kroisanttia ja minä sipsuttelen korkokengissä ja Pariisin muodin mukaisissa vaatteissa kohti vuosi sitten valmistunutta leikkipuistoa, jonka laitteet eivät ole mätää, lahonnutta lankkua täynnä madonreikiä. Äidit, isät ja hoitajat hymyilevät toisilleen ja minä leikin lapsen kanssa iloisena, reippaana ja ahkerana. vai Fakta: Työnnän lastenrattaita kurjassa syysilmassa: vaahteranlehdet lentävät suuhun, lapsi nuokkuu kärryissä puoliunessa ja minä laahustan vanhoissa tennareissa ja toppautuneena kolmeen villapaitaan, villakangastakkiin, pipoo ja hanskoihin. Leikkipuisto on kulununeen näköinen, vaikka on vasta pari vuotta vanha ja lastenhoitajat ja vanhemmat näyttävät hapanta naamaa. Minä olen heitä kaikkia pahemman näköinen mustine silmänalusineni ja 24/7 bad hair dayni kanssa. Mikä lapsirakkaus?
Fiktio: Asuntoni ei ole ensimmäisen asteen hotelli, muttei kuitenkaan mikään murju. Se on boheemin, hieman rempallaan ja omalla tavallaan kotoisa ja lämmin. Kiviseinät ovat erilaista kuin Suomessa mutta pieniä nelijalkaisia vipeltäjiä tai muita syöpäläisiä ei ole havaittavissa näköpiirissä. Tilaa on ja hei, se on kämppä sentään Pariisissa. vai Fakta: Asuntoni on erilainen kuin mihin Suomessa on tottunut. Se on boheemi, rempallaan vuotavine kattoineen ja vetävine nurkkineen eivätkä siirrettävät patterit pidä enää ulkoa työntyvää viimaa tarpeeksi loitolla. Pieniä nelijalkaisia vipeltäjiä tai muita syöpäläisiä ei näy, joka on sinäänsä hyvä juttu. Tilaa on ja tämä on kämppä Pariisissa, mutta silti kaipaan kunnon topattua pilkkihaalaria ja karvalakkia.
Fiktio: Illat ovat au pairin henkireikä. Lapset syövät kiltisti iltapalansa, pesevät hampaansa ja menevät peteihinsä saattelemanasi. Luot heille pari hauskaa ja jännää iltasatua, sitten kuuntelet vielä viimeiset supatukset ja jutut, jotka eivät voi odottaa aamuun. Sitten vielä viimeinen pissillä käyttäminen, sitten pusut, valot kiinni ja poistuminen takavasemmalle ja tietokoneen tahi television ääreen. vai Fakta: Illat ovat au pairin hengenlähtö. Lapset syövät sotkien ja kitisten, kasvikset ovat pahoja ja perunat väärin pilkottuja. Hampaat pestään irvistellen ja pärskien ja petiin mennään huudon kanssa. Pari satua ei riitä, pitää saada tuplasti lisää, viimeisiä juttuja puhutaan yhteen ääneen au pairin koettaessa hillitä itsensä ja pissille pitää päästä ainakin kolmesti. Pusut annetaan jos päivä on ollut kiva ja au pair vielä kiltimpi. Valojen sammuttaminen nostattaa kamalan supinakohtauksen ja huoneesta poistuttuasi saat kantaa lapset takaisin sänkyihinsä ainakin viidesti, jos et heti alussa tajua jäädä sinne viereen rapsuttamaan ja supisemaan. Kun lapset viimein nukahtavat, on kello niin paljon ja pinnasi niin kireä, että painut suorana pehkuun miettien, miksi tulit lähteneeksi.
You thought you're some fucking queen without intentions. Shit happens.
Palasin Pariisiin, työn pariin. Tuo ylläoleva rääpäle ei kylläkään liity siihen mitenkään, kunhan koetin kirjoittaa. Kieli, jota olen oppinut vihamaan kaikki ne vuodet, kun sitä on pitänyt pakolla lukea, on nyt sanoinkuvaamattoman arvokas. Montako kertaa olisinkaan ollut pulassa, jossen olisi sanonut vi englannille. Siunattu.
Pariisi näyttää kolkolta sen jälkeen, kun olet asunut melkein viikon valkean pumpulin, lumen, keskeltä. Täällä on samanlaista kuin kaksi viikkoa sitten. Ja sitten ei olekaan. Paljon uusia kauppoja on avattu, pari on sulkeutunut, tieremontti junttaa edelleen ja ilma on melkeinpä lämpimämpi kuin aiemmin. Tai sitten minä olen vain karaistunut. Tai hyvin pukeutunut. Tai whatever, tarkenen ja se pääasia. Syy-seuraussuhteet eivät jaksa kiinnostaa, en ole koulussa.
Koulusta tuli mieleen; potkikaa minut liikkeelle. Pääsykokeet ovat puolen vuoden päästä ja minulla on se kolme, neljä kirjaa luettavana ja olen lukenut ensimmäisen johdannon. Hitto, ahdistavaa.
]]>2007-11-13T17:39:00+02:002019-10-13T23:12:58+03:00https://likecarrie.vuodatus.net/lue/2007/11/tilililiilikecarriehttps://likecarrie.vuodatus.net/<![CDATA[Paris - Copenghagen - Helsinki - Kuopio]]>
Kööpenhaminan lentokentällä kieleni meni innosta melkein solmuun, kun kuulin minulle tuntemattomien kanssamatkustajien puhuvan suomea. Lentokoneessa en meinannut pysyä penkilläni, kun ikkunasta alkoi näkyä syksyinen Helsinki ja henkäisin pelkästä innosta, kun lentokoneen ikkunasta laskeutuessa näkyi koivuja. Siis koivuja, kuvitelkaa. Normaalisti koivut ovat minulle vastine asialle haravointi ja lehdet, siis pirun ikävä urakka. Mutta nyt .. koivuja, jipii, olen Suomessa!
Kun soitin ystävälleni, jonka ääntä en ollut kuullut reiluun kahteen kuukauteen, puhuimme siitä, kuinka minä olen vallan hassu tapaus: innostua nyt hullun lailla jostain Suomesta sen jälkeen, kun olet viettänyt kaksi kuukautta rakkauden kaupungissa. Mutta sitä se kaipuu kotimaahan ja erityisesti siellä asuvia rakkaitta kohtaan teettää. En jaksa ajatella paluuta Ranskaan, ehkä sitten viimeisenä iltana kotona. On vaan niin ihanaa olla kotona, että paluu "sinne arkeen" tuntuu nyt niin kaukaiselta.
Hassua, että lähdin täältä kaksi kuukautta sitten. Mitä kaikkea tässä on ehtinyt muuttua? Noh, ainakin sää. Lähdin elokuun puolenvälin helteistä kylmään ja kosteaan Pariisiin ja palasin Pariisin lämpimästä, aurinkoisesta syksystä Suomen kylmään ja koleaan syksyyn. Äiti minulle ennen lähtöpäivää kovasti kiusoitteli siitä, että tulet raukka tänne paleltumaan ja juokset takaisin Pariisin koneeseen kun sinne asti päästään. Silti minä odotan innolla kohtaamista talvitakkini kanssa (en vähiten siksi, että se on ihan uusi enkä ole edes kokeillut, saatikka nähnyt sitä) ja lapaset ovat matkalaukussa päällimmäisinä odottamassa. Ihanaa pukeutua taas kuin lumiukko ja tuhista pihalla kuin pieni siili kun on niin kamalan kylmä.
Kun on lukenut ja kuunnellut kaksi kuukautta ranskan kieltä, sitä hamuaa automaattisesti ensin käteensä suomalaisia lehtiä. Myöhäisen aamiaisen kanssa (peruskahvi maidolla, ei mitään erikoisuuksia, sekä ruisleipä) nautin erästä iltapäivälehteä ja vatsa pullollani tutkin sen jälkeen nuorten - ja aikakauslehtien tarjontaan. Koin siinä monenlaista shokkia: pari lehteä oli kokenut ensimmäisen asteen uudistuksen (taas!), kieli oli ihan tuttua ja hinnat kaksinkertaiset Ranskan Publiciin ja Cosmoon verratessa. Oi Maamme Suomi.
Kaikki, joille olen tässä soittanut, ovat kysyneet, millaista on olla Suomessa. Mitä siihen voi muuta vastata kuin ihanaa?
]]>2007-10-26T23:44:00+03:002019-10-13T23:13:00+03:00https://likecarrie.vuodatus.net/lue/2007/10/paris-copenghagen-helsinki-kuopiolikecarriehttps://likecarrie.vuodatus.net/<![CDATA[Kuvasi kaltainen]]>Pariisi on kaunis kaupunki ja haluan jakaa osia siitä myös teille.
Syksy saapuu myös Ranskaan (Cimetiére du Pere Lachaise)
Seinen ranta sunnuntai-iltapäivänä.
Valkoinen kirkko
Riemukaari a.ka Arc de Triomphe
Haluaisitko oman, yksilöllisen kerrostaloasunnon aivan Pariisin keskustasta?
Notre Dame sellaisena kuin minä sitä rakastan.
Tuli sellainen hassu, minä ja Morrison olo (bongaa L&M) (Cimetiére du Pere Lachaise)
Ruma arpi Pariisin kasvoilla, oliko se niin S? Lasipyramidi Louvren edustalla.
Katso minne annat koirasi kakkia. (Parc du Champ de Mars)
Sirkus saapui kaupunkiin. (Louvren puisto)
Olipa kerran IVANAhelsingin näytös. (Ritz-hotellin Suuri Sali)
Eihän se nyt ole kuin ruma, rautainen hökötys ylihinnoitelluilla pääsylipuilla.
Hei chicks, se on Champsit.
Lue minua kuin avointa kirjaa. (Cimetiére du Pere Lachaise)
Ohessa pari faktaa taudeista, jotka olivat minulle jotain aivan uutta: * korvatulehdusta ei voi saada siitä, jos kulkee kylmällä ilmalla ilman hattua. Se ehkä vihmoo korvia, muttei aiheuta tulehdusta. Oikeastaan korvatulehdus syntyy limaisen hengitystieinfektion jälkeen, jolloin nenäontelon pöpöt ovat päässeet pesimään jonnekin, minne niiden ei pitäisi pesiä. * korvatulehdus on yleensä lasten tauti * oksennustauti on yleensä lasten tauti * korvatulehdus ei tartu * oksennustauti tarttuu helposti * syksy on flunssa-aallon aikaa
Mitä tästä voitte siis päätellä? Viimeisen parin päivän ajan olen kärsinyt siis flunssasta, oksennustaudista jonka sain toisilta ja korvatulehduksesta, joka ilmeisesti syntyi tuon olemattoman flunssan seurauksena. Jukolauta minä en nukkunut viime yönä: kiersin ja koetin etsiä asentoa, joka ei saanut korvaani vihlomaan ja minua ulvomaan kivusta. Nyt on rehtoa ja lääkettä ibuprofeinin sekä siunatun grammaisen parasetamolin sekä korvatippojen voimasta. Kiitos kiva lääkärisetä! ]]>2007-09-28T19:27:00+03:002019-10-13T23:13:04+03:00https://likecarrie.vuodatus.net/lue/2007/09/tautista-menoalikecarriehttps://likecarrie.vuodatus.net/
: n puolelle. Kiitos kun olitte au pair elämässäni mukana, nyt au revoir. mon cheries! 
